sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

tänään siirryttiin kesäaikaan joten alkoi olla tarve tehdä kesämekkonen.
kirpparilta tai huutonetistä olen joskus ostanut nanson froteisen halterneckmekon ja se oli aika kivan mallinen joten siitä piti mallia ottaa ja rakentaa muutoksilla oma malli.




nanson mekossa oli saumat keskellä edessä ja keskellä takana,niitä en tahtonut.niskalenkki oli joskus solmittava mutta sen olin jo joskus aiemmin ommellut yhteen.nanson mekossa oli myös vuoritettu yläosa ja minulle pikkusen liian iso kaula-aukko.
muutokset onnistuvat.jei!
kankaana on metsolan froteeta.

JOS NÄITÄ SITTEN VÄHÄN LISÄÄ..
IHANIA AURINKOSIA PÄIVIÄ TEILLE,KYLLÄ SE KESÄ TULEE!!



lauantai 30. maaliskuuta 2013

tytön kaa tänään laatuaikaa..
tytär muisti että tänään oli nuken 1-v synttärit,minä en mustanu ollenkaan!!
kaupungillehan se oli lähettävä kun vielä vapaapäivää vietin.
kakku piti saada ja mekko,nukelle siis.
löytyi kakku carlssonilta mutta mekon tein minä.

tyttösen hamonen joskus aiemmin tehty,oli tämäkin taas unohtunut ommeltujen koriin.kiva kun löyty.
nuken mekkoon oli jäänyt palanen kangasta kun aiemmin tein tytölle tunikan,uh,en ollu aiemmin tehnykää mitään muuta kuin pipoja nukeille.vaan eipähän noille kaavoja kamalasti tarviikkaan.
hyvin men nuken synttärit,minäkin sain palasen puista synttärikakkua!




perjantai 29. maaliskuuta 2013

pitkänperjantain huvitukseksi lähettin hoploppiin neljän nuorimman lapsosen kanssa,isoin ei enää meiän kanssa paljo kulje..huoh,13-v poika osaa olla hassu!
joo mutta löysin ommeltujen korista yhden hameen jota en ollu vielä testannu missään..

tämä tehty siis ympyrästä jossa reikä keskellä.reikään ompeln leveän resorin ja helman käänsin vinonauhalla.helppo ja huoleton.kangas eurokankaasta.

näitten kaa lähetiin..minun huippu tyypit!

minun pääsiäistakki.
kankaan löysin syksyllä helsingin jäähalln kirpparilta,3.5e!!huippua!
vuoreksi laitoin tikkivuoren kun halusin tämän heti käyttöön.
sivutaskuja en tee toisiin takkeihin,ei oo jotenkin niin kivat kuitenkaan mutta tähän tahoin kun en kuviota halunnu rikkoa.


HUOMENNA TYTTÄREN KANSSA KAUPUNGILLE,IHANAT VAPAAT!!
MENASIN MYÖS PIKKUSEN ALKAA LEIKKELEMÄÄN MYÖS NOITA KANKAITA KESÄMEKKOIHIN..
SAAPA NÄHÄ MITÄ TEKEE,EI KIIRETTÄ,ONNEKSI!!!
IHANAA PÄÄSIÄSTÄ TEILLE!






torstai 28. maaliskuuta 2013

takkejatakkeja ja vielä takkeja..
into on suuri ja testauksia on kiva tehä joten näitähän tulee..
 punasen ristin kontista löydetty kangas päätyi takiksi,napit pitää vielä laittaa..n.92cm/98cm.
 angry birts-takki joka jäi yli kun tein kaksi serkun pojalle näytille..n.92cm.
 muffinssitakki saattaa päätyä veljen tytölle kun vaan käyvät sovittelemassa joku päivä.ja tiiä kelpaako sitten lainkaan.koko 104cm.
 vanha tampellan kangas kesätakkina.98cm.
 muffinssitakkeja tuli monta ja tämä oli yksi niistä.tytölle mainasn mutta oh,kun noita takkeja onkin jo monta hällä..kai tämänkin jollekkin voi vaikka lahjaksi lattaa?koko 122cm.

takki joka syntyi eurokankaan poistopaloista,sivutaskut laitoin kun en halunnu rikkoa kuviota.116cm.
tytär olisi tykännyt tästäkin mutta hihat on liian lyhyet eli jollekulle pienemmälle sitten.
 miehen siskonpoika olisi tahtonut angry birts-takin mutta kangasta ei enää läytynyt mistään,ajattelin sitten että paloautokangas voisi myös mennä n.4-vuotiaalle lohdutukseksi..
sain elävän vaatepuun pojastani näille takeille.
nämä kaksi viimeisintä matkaavat taavettiin miehen siskon lapsille..iiiiks,kelpaavatkohan??!
nämä muut saattavat mennä huuteloihin myyntiin tai sitten lahjoiksi,tiiäppä tuota,mutta kiva näitä on tehä ja ihanaa on myös hupenevat kangaspinot ja vetoketjuläjät..

ETTÄ TÄMMÖSTÄ..
SEURAAVAKSI ON MYÖS TAKKEJA,PÄÄSIÄISTAKKEJA, MUTTA VAIN MINUN.
KATSOTAANPA MILLON SAISIIN KUVATTUA TAI MILLON MINUT KUVATAAN..

tiistai 26. maaliskuuta 2013

vähä perussettiä eli t-paitoja..
voihan kasvavat pojat kun pöllöpaidat sai vähän huonoa palautetta.
ninjagoa,tummaa ja yksinkertaista pitäs olla jo vajaa viisi vuotiaille.huh.en kyllä ala!!
onneksi tyttönen kuitenkin hyväksyy lähes kaiken mitä teen.
tässäpä paidat kuitenkin,toivottavasti joskus käyttävät kuitenkin:




housut on vanhaa tekoa,lisäsin ikää lisäämällä resorit lahkeisin ja vyötärölle.

ETTÄ NÄIN TÄLLÄERÄÄ..
JOSPAS NIITÄ "ISOJEN" POIKIEN KANKAITAKIN JOSTAIN TUPSAHTAISI.
NIITÄ ODOTELLEN MENEN LEIKKAAMAAN TAKIN!


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

ei jotenkin yhtään innosta nyt trikoot joten tein vähän puuvillamekkoja..
tyttären lempimekkomalli on tuo pallohelmamekko ja kuinka ihania ovatkaan nuo vanhat kankaat kun ovat jo valmiiksi pehmosia ja ihanan värisiä!
pikkumekko on eurokankaan puuvillapaloista,ouluun jo meni yksi samanlainen kun serkkuni sai pikku tyttösen tuossa hetkinen stten.




kaava pallohelmamekkoon on jostain suuri käsityökerholehdestä.
pikkumekkoihin oma kaava.

NYT TEOSSA PALO-AUTOTAKKI TAAVETTIIN.
ITSELLENI ETSINNÄSSÄ SE OIKEA MEKKOKAAVA.
TYTÖLLE PITÄISI MYÖS JOITAIN NARUOLKAINMEKKOJA ALKAA VÄSÄILEMÄÄN..

AURINKOISTA VIIKONALKUA TOIVOTTELEN KAIKILLE TEILLE!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

nyt ois melkein niinku kirppistelyä mutta ilman kirppistä..
ööh..
veljeltäni sain siis kankaita jotka oli ollut ennen akustiikkalevyjen päällisenä ja metin hetkisen että mitä ihmettä niistä tekisi.
hah,takki tietenkin!!!
musta-valkoista takkia mulla ei vielä kesäksi ollukkaan joten tässäpä se nyt on:




elikkä marimekkoa nämä palat olivat.hihoissa eri kuosi kuin muualla.
vuoreksi laitoin joustavaa kiiltävää kangasta jonka sain serkultani.
ostettua ja maksettua oli siis vain vetoketju ja vinonauha.
jei,tulipahan hyvä mieli tehä vanhasta käytetystä ja ilmaisesta jotain!!

JA SITTEN LAUANTAISAUNAAN.
IHANAA HUOMENNA ON VAPAA PÄIVÄ!!


perjantai 22. maaliskuuta 2013

V&V:n takit kesäksi..

huh,sainpahan jotain kuvattua kun palkkiona oli yllätys illalla!!
elikäs v&v:lle takit ja housut muut jo aiemmin tehtyä ja uudet kengät citymarketin alehyllystä!








kaava oli jostain ottobre lehdestä mutta niin muokattuna etten enää voi sanoa edes mistä oli.
kankaat ja vetoketjut eurokankaasta,vuori toimi meillä ensin poikien verhona ja sitten sai taas uuden elämän.
vinonauhat kangastukusta.
resori metsolasta.
resoria koetin metsästää,siis sopivia noihin vinonauhoihin mutta pah,ei onnistunut niin keltanen sai välttää.tulipahan lisää väriä kun pojat meinaa nyt alkaa ihan mustiksi vallan..hui!!
mielestäni ihan kivat.tulis nyt vaan se kevät/kesä..

PALKKIO POJILLE OLI SUKLAAPATUKAT JA ONNELLISA OLIVAT.
NYT SUKLAAT SYÖTY JA UKOT NUKKUMASSA.
JEEEE!!



torstai 21. maaliskuuta 2013

aurinkoa,aurinkoa!!!
ihanaa ja kamalaa..
se on taas kevät ja hirmunen halu laittaa kotia,ehkäpä juuri siksikin että auringon valo paljastaa kaikki pölyt ja liat vähän liiankin hyvin..
(melkoista tuskaa tämmöselle jota ei oo siivouskärpänen päässyt purasemaan!)
musta sai väistyä meiänkin keittiöstä ja tilalle tuli vähän vaaleampaa..
eli tadaa:keittiön uudistus tässä:





ruokapöydän tuolit oottaa vielä uutta kangasta joka siis jo hankittu.
verhokankaan ostin jo syksyllä jotexilta 1,5e/m ja menekki oli 10m.
sohvanpäällisen kangas oli eurokankaassa nyt -70% eli n.7e/m.menekki 5m ja samaa eriväristä tuoleihiin 2m.
ruskean maton sain veljeltäni,hän kun muutti siustuksensa mustaksi..hah!
juu ja on punainen mikrokin uusi,tilasin anttilasta kun joulupukki ei sitä minulle tuonut.

ETTÄ TÄMMÖNEN,
AURINKOA TEILLE!!