sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

ORANSSIA!!!!

en tiedä mikä sen on saanut aikaan mutta kauan on tehnyt mieli oranssia tukkaa.
ostin värin ja muutaman viikon se muhi kaapisaa ja nyt se on päässä.
tosin kahdesti viikon aikana värjätty kun eka lähti parissa pesussa pois..
no,se hiuksista.

myös oranssissa värissä on nyt jotain vetovoimaa muutoinkin.
vuodenvaihdelahjaksi ostin itselleni uuden kameran,Nikon 1,ja oranssi tietenkin!!!


sitten tampereelta,radio kirpparilta, taannoin löysin kankaan ja serkku irvaili että "mitäs meinaat siitä..jaa,ai pian nähdään taas uusi takki.."
no joo,serkku oli oikeassa vaikken sitä heti tunnustanut!
takiksi se kangas huuteli ja kun ruskeaa tikkivuortakin löytyi niin valmista tuli:









tänään käytiin sitten vastahakoisten lasten kanssa kirpparikierroksella ja oranssia löytyi sieltäkin.
neljä oranssia tupperwaren lautasta kesäisiin grillailuihin ja marimekon puuvillakangas jossa oli pikku häivähdys oranssia:





puuvillakankaasta tulee,tai ainakin tänään niin suunnittelin,työmekkonen itelle!
tänään oli hyvä kirpparipäivä kun löytyi paljon muutakin mutta niistä joskus myöhemmin!

vielä yhden oranssin tahdon esitellä:



tämä kaunis löytyi jyväskylän kirpparilta.
muuten hyvä mutta tämä ompelija ei tajunnut että koneessa ei ollut poljin mukana,voi rähmä!!
ja toiseksi kun lapussa luki että toimiva niin toki ajattelin että TOIMII!!
no nyt tämä tekee vain pientä tikkiä vaikka miten säätelisi ja mummon lainapolkimella pääsi tyttö konettaan testaamaan.
taitavalle isälleni vien heti koneen hoitoon kun poljin jostain löytyy!

JOS TIEDÄT MISTÄ KÄYTETTYJÄ POLKIMIA OMPELUKONEISIIN SAA NIIN VINKAA TOKI!!

tänään on siis kirpparoitu ja otettu kovin löysästi muutenkin.
hyvä päivä vaikka satoikin lunta,yäks!
huomenna jotain iiiiiihan muuta..

IHANAA HIIHTOLOMAA KAIKILLE!
tai ainakin ihanaa viikonalkua!







12 kommenttia:

  1. Hyvin mätsää kaikki yksityiskohdat keskenään. ;) Takki on ihan huippuhieno!

    VastaaPoista
  2. ihana oranssi postaus <3 Ihana takki, hieno kamera ja kauniita kankaita <3 mun vanhemmillakin on noita oransseja lautasia <3 mulla on parikin noita konetta, kuulemma joskus toimineet, mutta nyt jämähtäneet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!
      oi,just tajusin että minun täytyy alkaa etsiä noita lautasia lisää kun myynnissä oli vain neljä.ihania!
      harmillista kun kaikki kaunis ei ole toimivaa!

      Poista
  3. Voi mahoton miten IHANA takki <3 Nuo värit on niin kauniit ja siun uus tukkakin näyttää hirmu hyvälle. Tykkään!
    Nyt tartteis ottaa itteää niskasta kiinni, jotta sais tehtyä keväälle takin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiiiiitooooos!
      uusi tukka..hmmm..pikkusen haikeudella kattelin vanhoja kuvia joissa oli vaalee tukka.voih!
      eikun vaan singeri soimaan!

      Poista
  4. Aivan mahtava takki jälleen kerran! Sulla on hyvä kroppa, pääset vähän helpommalla kun ei tarvitse tehdä muotolaskoksia ja vain yksi takakappale. Kankaan kuosi pysyy nättinä kun ei tule ylimääräisiä saumoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!
      jää mulle vähän semmosta ruttua tuonne taakse mutta mieluummin otan sen kun katkasen kuvioita.yksivärisiin oon tehny sauman taakse.
      tämä takki oli muutenkin semmonen ihanan pehmoinen,päällinen ja vuori että hyvin mukautuu!

      Poista
  5. Niitä polkimia kannattaa kysellä ompelukonekorjaajilta ja kauppiailta, niille kun tuppaa jäämään niitä vanhoja kuolleita koneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin aajattelinkin mutta en oo saanu aikaseksi käydä kyselemässä..

      Poista
  6. ihana kone! itselläni on persikan värinen saumuri, rautarouva :) en tiedä miten tärppää, mutta itse olen saanut loistavaa palvelua täältä: http://www.ompelukoneet.fi/yhteystiedot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on ihana mutta hitsiti kun poljinta ei löydy.tai no löytyi mutta ompelukonemyyjä pyysi 60e käytetystä polkimesta..huih!

      Poista