perjantai 13. joulukuuta 2013

käväsin tampereella!

viime viikonloppu meni rillutellessa serkkulassa tampereella.
hirveen kivvaa oli mutta melkoisen rankkaa.huh.
käytiin kirppistelemässäkin ja voi,miten minusta oli kivaa kun oli joku tyyppi sanomassa mielipiteitä.
niin,on tuo mieskin joskus mukana kirppareilla mutta ei se jotenkin vaan osaa kannustaa.
ihan kiva ei minusta oo kiva!
no mutta löysin kuitenkin tampeelta jotain:

minulle nanson paulakukka-mekkonen.nyt kaksi päivää töissä käyttäneenä totean että tämähän oli oikein hyvä!! 

kesäisiin punaisiin kenkiin sopiva laukku ja punainen pitsiliina jouluisiin juttuihin!liinalle oli myös ihanainen jouluinen lumisadepallo mutta väinö vahingossa rikkoi sen..hups!  




parit kankaat.eli kertulle puuvillainen kesämekko-kangas ja minulle marimekon trikoota. 
perinteisestihän olen tampereella aina käynyt radio- ja bonuskirppareilla.aina.
mutta nyt oli tullut minulle uusikin kirppari:tarina nimeltään.
tarinassa oli mahottoman siistiä ja paljon vanhempia hienoja rouvia.
kiva kirppis.menen toistekin!

hyvä reissu siis mutta nyt on ollut aika palata taas jouluasioihin (joilla alkaa olla jo pikku hoppu..).
ompeluja,kortteja,paketteja,siivousta.
juu,oli paljon helpompaa "olla vain kotona" näin joulun aikaan silloin ennen.
huomenna töihin..
ja siitä tulikin mieleeni että minäkin sain elämäni ekan joulukorin työnantajaltani sekä suklaata ja pari pulloa viiniä.
aika hienoa!



                       LEPPOISIA JOULUN ALUSAIKOJA TEILLE!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti